Bo Harald, Tieto
Tietoyhteiskuntaetumatka kasvaa nyt
Olemme nyt ottamassa selkeästi lisää etumatkaa tietoyhteiskuntakehityksessä laajan yrityskentän taloushallinnon osalta. Meillä on ennestään ollut nopein ja automatisoiduin maksuliike ja paras lähtökohta seuraaville tasoille laajimman verkkopankkikäytön ansiosta. Seuraava taso on verkkolaskutus ja siinä on nyt tapahtunut käytönkin osalta läpimurto kun 150 000 sopimusvalmiudessa olevaa yritystä ryhtyvät ottamaan palveluja käyttää.
Sami Karkkila, Logica Suomi johtaja
Logica panostaa vahvasti innovaatioihin
– Logica Suomi haluaa näkyä Viveressä pitkän linjan toimijana sähköisen asioinnin ja IT-palvelujen kehittäjänä, kertoo johtaja Sami Karkkila Logica Suomesta.
Mikko Ilomäki, Isolta Oy:n toimitusjohtaja
Sähköinen laskutus myös mikroyrityksiin
E-laskun säästömahdollisuudet ovat mittavat. Perinteinen laskutus tuottaa kuluja sekä laskuttajalle että vastaanottajalle. Jotta automatisoitu taloushallinto olisi mahdollista ja säästömahdollisuudet voisivat realisoitua, tulee koko alihankintaketju saada e-laskutukseen mukaan.
Bo Harald, Tieto
Paperilasku jää eläkkeelle vihdoin Suomessakin
– Jos e-laskuun ei siirrytä pian, kukaan Suomessa ei voi lähteä eläkkeelle, kärjistää Bo Harald, maailmanlaajuisesti tunnustettu sähköisen pankkitoiminnan suunnannäyttäjä ja sähköisten e-businesspalvelujen kehittäjä.
10.05.2010, 12:46
Blogi: Arto Tenhunen
Työ ja vapaa-aika umpisolmussa
Kuusi kymmenestä tekee töitä lomallakin, kertoo Sopranon juuri julkistama kesälomatutkimus. Se ei ole mikään ihme, sillä saman tutkimuksen mukaan vain kahdeksalle prosentille palkataan loma-ajaksi tuuraaja. Jonkunhan ne työt on tehtävä.







